Miksi en ole kirjoittanut hetkeen ja miksi se on ihan ok

En ole kirjoittanut hetkeen.
En siksi, ettei olisi ollut sanottavaa, vaan ehkä juuri siksi, että sitä olisi ollut liikaa.

Välillä elämä mennöö etiäpäen noppeemmin, kuin sanat ehtivät mukkaan. Välillä tuas sanat tuntuvat viäriltä, vaekka ajatuksia olis paljon. Silloin on parempi olla hiljoo kuin kirjoittaa jotaen, mikä ee tunnu omalta.

Tauko ee aena tarkota pysähtymistä.
Joskus se tarkoittaa, että jokin on muuttumassa.

Olen huomannut viime aikoina havainnoivani enemmän kuin selittäväni. Katson, kuuntelen, vertailen. Elämää, ihmisiä, eläimiä, omaa kehoa ja omaa jaksamista. En etsi nopeita vastauksia, vuan yritän ymmärtää, miksi asiat tuntuvat siltä kuin tuntuvat.

Ja juuri siksi tämä blogi on ollut hetken hiljaa.

En halua kirjoittaa vain siksi, että “pittäis”. En halua täyttää tilaa sanoilla, joilla ee ole painoa. Haluan kirjoittaa silloin, kun jokin tuntuu kirjoittamisen arvoiselta, vaekka se olis keskeneräistä.

Tämä blogi ee ole lupaus säännöllisyydestä, tae täävellisyydestä.
Tämä on paekka havainnoille. Ajatuksille. Elämälle sellaisena kuin se on.

Ja siksi tämä tauko on ollut ihan ok.

Nyt sanat alkavat tuas tuntua oikeilta.
Ee kiireellä, ee pakolla, vuan omassa rytmissä.