Viikko koirien, kalan ja muistojen parissa 🐾🎣❤️

Oli tarkoitus kirjoittaa jo sunnuntaena, mutta kiireiltähän sitä ee kerinny 😅. Tällä tarkoitan siis koirien kanssa metässä ravaamista, kodin siistinä pitämistä ja tietenkin huolehdittava, että porukka pysyy hyvin ruokittuna 😂.

Viime viikko meni aeka pitkälti koirien kanssa toohutessa. Kalassa ee keritty viikonloppuna käävä, vaekka se alunperin oli suunnitelmissa. Samoin aarre jäe vielä piilottamatta Kiuruvedelle, mutta ee hättee, kyllä niitä aarteita tullaan vielä piilottelemaan. Kuhan vuan arki ja yksi auto sallii! 🚗

Koirien kanssa kuitenkin piästiin metsään ja niistä seikkailuista löytyykin jo yks erillinen artikkeli. Kalassa käätiin vähän Katan irtilaskun yhteydessä. Lammella poeka nappasi komean 2,5 kg hauen! 🎣 Kata innostui kalasta sen verran, että lumpsahti veteen juuri kun kala oli vielä haavissa. Raukka ei päässyt ensimmäisellä yrityksellä ylös, mutta tokihan autettiin. Ja toisenkin kerran se molskahti, kun tippui uudelleen lumpeille haukkuessaan haukea 😂. Tästä reissusta on Youtubessa videon pätkä, käykeehän kurkkoomassa!

Äiti, pelit ja hevoshaaveet – Hetkiä jotka elävät mielessä

Viime viikolla tuli myös tavallista enemmän kateltua, josko kerkiäisi vähän pelloomista harrastammaan. Tämä liittyy siihen, että tulevana laavantaena tullee neljä vuotta täyteen äitini poismenosta. Pelaaminen tuntuu siksikin erityiseltä, että harrastettiin sitä yhdessä äitin kanssa ja aena kun avvaan jonkun pelin, muistot tulvii mieleen. Niistä hauskoista hetkistä, mitä meillä oli esimerkiksi The Hunter: Call of the Wildissa ja World of Warcraftissa.

Aeka on mennyt niin vauhilla, ettei aena huomaakaan, mutta ikävä on edelleen kova. Usein mietin, että kumpa voesin vielä soettoo ja kysyä apua, vaekkapa reseptien suhteen. Äiti oli ammatiltaan kokki ja monesti soiteltiin ihan vuan muutennii. Yks asia, mistä haaveiltiin paljon, oli ratsastaminen yhdessä, erityisesti lännen tyyliin. Piästiin kerran Laukanmäentalilla kokeilemaan ja vaekka äiti ee ollu hevosen selässä vuosiin, niin jopas näätti tulevan selkärangasta opitut taijot. Vähän olin jopa kateellinen 😅. Harmittaa, ettei ehitty käämään usseemmin yhessä, eekä koskaan päästy omistammaan hevosia, kuten yhdessä haaveiltiin. Äetillä onneksi kerkesi olla omia hevosia ja sieltä se heppakärpänen puras minnuunkin, kun niihin kotona sae ensikosketuksen 💛.

Mutta ehkä joskus, aekannaan, me vielä törmätään jossain tuolla.. Ja piästään toteuttamaan kaikki ne unelmat, jotka jäivät saavuttamatta.

💛 Antoisaa alkanutta viikkoa kaikille ja muistakaa sanoa rakkaillenne, että rakastatte heitä! Se on tärkeämpää kuin mikkään muu.

Tässä kuvassa olen minä sekä vanhempieni omistama varsa joskus 2000 loppu puolella 😊.