-
Toukokuun eka viikonloppu
Toukokuun eka viikonloppu hujahti ohi neljästä vapaapäivästä huolimatta! Vaekka aekoo oli enemmän kuin tavallisesti, niin silti se tuntui vuan katoavan johonkin. Ehkä se johtuu siitä, että oli niin paljon kivoja juttuja ja yhteistä tekemistä. Tehtiin vaekka mitä:– 🎣 käytiin kalassa– 📦 piilotettiin uusi aarre katsojille ja lukijoille– 🎉 juhlittiin vappua munkkeineen ja herkkuineen– 🐶 ja jopa koiratkin saivat omat munkkinsa poikkeuksellisesti 😄 Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että koko perhe oli mukana, karvakavereita myöten ❤️ Vuoden ensimmäinen kala ja mikä kala! 🐟🔥 Vanhimmalla pojalla oli hirmuinen hinku kalaan, vaekka keli ei ollut varsinaisesti houkutteleva. Muut olisivat ehkä jääneet kotiin, mutta onneksi mentiin sillä saalis palkitsi! Pojat vetivät joeasta ylös lähes…
-
Nuolukiven elukat
Nuolukiven elukat artikkeli toimii päivittyvänä kuvapäiväkirjana, johon lisäillään nuolukivelle saapuvista eläinvieraista otoksia.Samoista hetkistä tehdään myös videoita meidän YouTube-kanavalle kannattaa käydä kurkkaamassa! 📌 Jos haluat tietää enemmän nuolukiven laitosta, lue artikkeli Viikonlopun touhuja ja käy katsomassa aiheeseen liittyvä video Youtubessa. Yllätysvieras: Ninja Kurre 😄🐿️ Luultiin ensin, ettei nuolukivellä olisi vielä käynyt mitään, mutta kuinkas kävikään! Kameraan tallentui pieni peto ja ei olisi kyllä tullut mieleenkään, että oravakin käyttäisi nuolukiveä. Video näytti selvästi, että maistuihan se kivi kurrellekin! Tuo meidän nimeämä Ninja Kurre hiipi paikalle kuin konsanaan ninjakoulun priimus ja jäi sinne mussuttamaan kivennäisiä ihan tyytyväisenä. Tämä kyllä osoittaa sen, ettei nuolukivet ole pelkästään hirvieläinten herkkua niistä voi olla hyötyä monelle muullekin…
-
Viikonlopun touhuja
Tällä kertaa viikonloppuna saatiin aikaiseksi useampikin homma, joita on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa. Nuolukivi paikoilleen ja kamera laulamaan. Ensimmäisenä vietiin nuolukivi metsään. Tästä on puhuttu jo vuosia, mutta aina on ollut kiireitä nyt viimein tuli toteutuksen aika! Sattui löytymään oikein passeli paikka, sillä alueella näkyi kauriiden kulkureittejä ja lähistöllä pulppuaa lähde, josta eläimille vettä tarjolla. Laitettiin samalla riistakamera kivelle, niin nähdään kuka siellä vierailee. Eniten hyötyä nuolukivestä on hirvieläimille, varsinkin karvanvaihdon ja sarvien kasvun aikaan, kun kivennäisten tarve on kovimmillaan. 📸 Jos eläimet hyväksyy kiven, niin kuvia on luvassa tännekin! 🎥 Tästä löytyy muuten myös videopätkä meidän YouTube-kanavalta! Aittaan uudet rappuset ja navetan maalaus mielessä Saimme myös rappuset aittaan…
-
Unohdettu Ryönänjoen saha ja mylly Kiuruvedellä
Unohdettu Ryönänjoen saha ja mylly Kiuruvedellä.Taitaa otsikko osua ihan kohdilleen unohtunut tämä paikka on nimittäin monelta. Itsekin Kiuruvedellä koulut käyneenä voin sanoa, ettei tästä puhuttu sanallakaan kouluaikoina.Ryönänjoen saha ja mylly löytyi meillekin vasta vuosia myöhemmin, kun oltiin pyöräilemässä alueella. Sillon vielä kun asuttiin Kiuruvedellä. Paikka on paljon nätimmän näköinen keväällä ja kesällä, kun luonto alkaa vihertää. Suosittelen siis käymään silloin, jos haluaa nähdä tämän unohtuneen helmen parhaimmillaan. Samalla voi vaikka paistaa makkarat nuotiopaikalla! ⚠️ Varoituksena kuitenkin: kaiteet alueella on huonossa kunnossa, joten niihin ei kannata nojailla. Tästäpä reissusta muuten on videon pätkää meidän Youtubessakin.Mieleenpainuvimmasta reissusta voit lukea Aarteen etsintä artikkelissa. Historiaa ja tarinoita Harmillista ettei sahasta tai myllystä ole enää…
-
Kevään merkit
Kevään merkit alkaa näkyä täälläkin suunnalla! Ensimmäinen sammakko tae niin kuin meillä sanotaan, Saku-sammakko tuli bongattua pyöräilylenkillä. Nyrkin kokoinen kaveri löytyi keskeltä autotietä, ja siirrettiin se syrjemmälle ottamaan aurinkoa. Oli vielä vähän kohmeessa, mutta jospa se kevätaurinko herätteli kaverin kunnolla henkiin. Samalla reissulla korkattiin myös pyöräilykausi. Onhan se sähköpyörällä ajelu ihan eri maata ylämäet menee ilman talutusta! Taluttaminen on meikäläiselle ainakin ollut se intoa latistava osuus, mutta sähköavustuksella meno maistuu. Pyöräilystä onkin tulossa ihan oma artikkeli vähän myöhemmin. Luonto heräilee Pellot alkavat täyttyä muuttolinnuista kurkia ja joutsenia näkyy jo useammin sekä hanhiakin bongattiin (vaikkei lajeista osattu tarkemmin sanoa). Lumet on lähes sulaneet ja toivotaan ettei enää ennen talvea tarvitsisi lumihiutaleita…
-
Ticon kaupunkiseikkailu
Ticon kaupunkireissu aloitettiin tärkeällä asialla yhden vuoden rokotuksilla. Tico ei kuitenkaan tuntunut lainkaan huomaavan, mihin oltiin matkalla. Innostus oli taas huipussaan, kuten aina. Jokainen paikka on Ticon mielestä mahdollisuus tavata uusia kavereita! Jo ilmoittautumistiskillä Tico yritti kiivetä tervehtimään henkilökuntaa, eikä meno rauhoittunut toimenpidehuoneessakaan. Eläinlääkäri sai heti märän pusu-tervehdyksen osakseen. Kaikki sujui oikein hyvin, kunnes Tico tajusi reissun todellisen luonteen. Kun rokotepullo kaivettiin esiin, pikkuherra painoi päänsä alas ja jähmettyi dramaattisesti oven eteen. Edes herkut eivät enää lohduttaneet. Onneksi tunnelma piristyi heti, kun huoneesta päästiin pois ja elämä jatkui iloisena! Ensivisiitti Mustiin ja Mirriin Seuraavaksi otettiin suunta kohti Mustia ja Mirriä. Tälle reissulle ei ollut sponsoreita ihan omaksi iloksi mentiin. Tico…
-
Remu muistoissa
Remu muistoissa Remu saapui ilahduttamaan meidän elämäämme keväällä 2012 ja nukkui pois vanhuuden rauhallisesti marraskuussa 2024. Hän oli rodultaan sekarotuinen isässä epäiltiin olevan saksanpaimenkoiraa ja emässä monenlaista muuta rotua. Remun lempiherkku oli käytännössä kaikki, mitä suuhun saattoi laittaa. Herkkusuu viimeiseen asti. Remu hallitsi vaikuttavan määrän temppuja: istu, maahan, paikka, luokse, tassu, kumarrus ja jopa ”leiki kuollutta” sujuivat mallikkaasti. Lisäksi hän haki innoissaan keppejä ja palloja etenkin, jos joku oli valmiina heittämään ne uudelleen. Yhteisiä retkiä kertyi kahdentoista vuoden aikana paljon. Niistä on jäänyt valtavasti muistoja, joista monet elävät edelleen kuvien kautta. Remu rakasti juoksennella vapaana ulkona ja paistatteli mielellään kevät- ja kesäauringossa. Kesä oli Remun ehdoton suosikkivuodenaika, sillä silloin pääsi…
-
Aarteen etsintä
Kevätauringon lämmittäessä ja lumien viimein sulaessa, alkaa väkisinkin polttelemaan metallinpaljastimen kaivaminen talvisäilöstä. Metallinpaljastimena on uskollisesti palvellut saman laite jo vuodesta 2018, jolloin aarteen etsintä harrastus hurmasi perheemme:). Paljastimenamme toimii Garretin valmistama At Pro malli, joka on toiminut moitteitta koko käyttöikänsä. Lisänä käytössämme on myös samaisen valmistajan Pro Pointer, joka helpottaa etsintöjä huomattavasti. Laitteistosta voin kertoilla tarkemmin myöhemmin erillisessä kirjoituksessa. Muistankin harrastuksen alkuaikoina sen herättäneen paljon ihmetystä. Usein ohikulkijat tulikin kysymään, että mitä oikein teemme. Kaikki eivät oikein tätä harrastusta pystyneet ymmärtämää. Miksi ihmeessä kukaan haluaisi tuhlata aikaansa pullonkorkkien ja rautanaulojen kaivamiseen maasta, sekä puhumattakaan näppien paskaamisesta niiden tähden:). Muutamia ihmisi olemme onnistuneet innostamaan tähä hulluuteen. Ihmekkös tuo kun miettii harrastuksen…
-
Ultracom R10 käyttökokemuksia kolmen vuoden ajalta
Tuli tuossa kolme vuotta sitten hommattua oma tutkapanta Ultracom R10. Ei siis enää laenata isältä pantaa, vuan ihan oma kapistus. Hankintaan päädyttiin siksi, että isän vanhat pannat alkoi olla eläkekunnossa sekä Ultracom on muutenkin ollut meillä tuttu ja luotettava merkki. Tosin nykypäivänä tämäkin menee Trackerin piikkiin, mutta silloin ostaessa oli vielä ihan puhdas Ultracom.Ja selvennetään nyt heti alkuunsa ee oo sponsoroitu juttu. Tämä on ihan omilla euroilla hommattu vekotin, joten kokemukset on sataprosenttisesti rehellisiä. Ulkonäkö ja käytännöllisyys Pannan ulkonäkö on simppeli ja toimiva kuten hyvä työväline suap ollakin.Antennin sijoittelu toimii, eikä oo meillä jäänyt kiinni mihinkään, vaekka välillä mennään pusikoitten kautta.Tutkassa on se perinteinen Ultracomin punainen väri, joka kyllä erottaa…
-
Metsästyskauden jälkeen kuntoilua ja karvakorvien keväthommia
Metsästyskauden jälkeen kuntoilua ja karvakorvien keväthommia.Kun metästyskausi on paketissa. Niin alkaa kunnon ylläpito, jotta syksyllä ei hirvi pääse karkuun kuntoeron takia.Tico nuorena herrana vaatii vähän enemmän aktiviteettia kuin mummeli-Kata, joten ohjelmassa on vaekka mitä. Pyörää ja pulahduksiaKeväämmällä olisi tarkoitus aloittaa pyörän kanssa lenkkeily, että saadaan Ticoon vähän vauhtia ja voimaa tulevaa syksyä varten.Kesällä, kun vedet lämpenee ja sää sallii, niin suunnitelmissa on myös uimaharjoituksia. Jotta vesien ylitykset sujuisi hirvien perässä helpommin. Aivotkin kaipaa jumppaa Ei passaa unohtaa aivojumppaa. Tico nuorena koirana tarvii älypuuhaa enemmän kun mummo Katalle.Tico osaa jo ”istu”, ”maahan”, ”kieri”, ”pyöri”, ”paikka” ja antaa tassua sekä seisomista on aloitettu treenaamaan näyttelyiden varalta. Tarkoitus ois tänä kesänä suunnata kehään,…















